BintiSofie
Ikä: 28
Tyylini
Pukeutumiseni on melko pitkälti farkkulinjalla. Nykyään pidän myös välillä hameita. Kenkiä rakastan yli kaiken ja pidän tyttömäisistä/naisellisista vaatteista. Hyllyt pursuavat tosin harmittavan paljon vähän käytössä olevia kenkiä ja vaatteita. Tyylini on melko simppeli. Koruilla, kengillä ja laukuilla pyrin piristämään vaatetustani. Lempivärejä ovat tällä hetkellä turkoosi, ruskea, valkoinen ja musta.
Suunnittelijat ja merkit
En ole erityisesti merkkien perään. Vaatteistani suurin osa on H&M:stä, Mangosta, Zarasta ja Vero Modasta. Myös Benettonin vaatteista pidän. Biancon kengistä tykkään, mutta myönnettäköön että suurin osa kengistä tulee ostettua Din Skosta. Kummasti sitä huomaa vain ostavansa vaatteensa aina samasta paikasta. Kirppareilta olen tehnyt muutamia löytöjä, mutta sitä taitoa tulisi vielä kartuttaa.
Jos talous sallisi myöden: Chloe, Balenciaga, Marc Jacobs...
Tyylivinkkini
Mitäpä minä muita neuvomaan...
Tyyli-ikonit & inspiraatio
Muotilehtiä tulee luettua paljon. Eniten inspiroivat kuitenkin muut ihmiset. Sen takia taisinkin jäädä alusta saakka koukkuun tähän sivustoon. Varsinaisia tyyli-ikoneita ei ole, mutta pidän esimerkiksi Sienna Millerin ja Kate Mossin tyylistä.




Kaikki asut




































