foonk
Ikä: 24
Paikkakunta: Tampere
Tyylini
Tyylini on kohtuullisen sekalainen ja pistän päälleni paljon kaikenlaista. Ainoat kriteerit ovat, että tunnen itseni vaatteessa kodikkaaksi ja se näyttää omiin silmiini hyvältä. Vaatekaapissa on lähemmäs sata bändipaitaa, joten niitä tulee väkisinkin käytettyä paljon. Pukeutumiseni vaihtelee kausittain: välillä haalin nurkkiini päivittäin lisää uusia mekkoja, välillä päälläni nähdään samat housut viikosta toiseen.
Nyt olen jo kohtuullisen kauan suosinut pukeutumisessani kaikkea mahdollisemman "rumaa" ja "hirveää" (sellaisia vaatteita joita en vielä muutama vuosi sitten olisi pistänyt päälleni mistään hinnasta): kasaria ja ysäriä, olkatoppauksia, neon-värejä, pussittavia vaatteita, villejä trikoita, korneja printtejä, kimallusta, vyölaukkuja, nahkaliivejä, rumia mainospipoja jne. Kaikki tämä kuitenkin kohtuudella, yhdistettynä esimerkiksi neutraaleihin farkkuihin tai hameisiin.
Suunnittelijat ja merkit
En ole kiinnostunut tietyistä merkeistä tai suunnittelijoista. Suurin osa vaatteistani on kirppareilta, kierrätyskeskuksista tai alennusmyynneistä ulkomailta.
Tyyli-ikonit & inspiraatio
Musiikki, ympärillä tapahtuvat asiat sekä vastaantulevat ihmiset ja M.I.A.
Tyyliäni kuvaavat tagit
Linkit
Käyttäjällä ei ole klippauksia.






Näytä kaikki käyttäjän ryhmät











































