Kuunprinsessa
Ikä: 20
Paikkakunta: Kouvola
Tyylini
Tummanpuhuva tyyli pukee minua parhaiten. Minihameet sukkahousujen kera kuuluvat mun tyyliin. Niiden kanssa käytän usein korkokenkiä tai sitten maihareita. En oikein osaa käyttää housuja, enkä uskalla edes mennä kokeilemaan koska ne eivät istu kuitenkaan.
Kerran joku kysyi miksi ihmeessä näytän joka kuvassa ihan erilaiselta..no mun tyylistä ei saakaan luokiteltua mihinkään genreen kun kokeilen koko ajan erilaisia juttuja. Kaikkia tyylejä on hyvä sekoitella, eikä alistua vaan yhteen muottiin. Kannattaa olla ihan perusmustat kengät ja hattu niin niihin voi yhdistää minkä värisiä vaatteita tahansa.
Rakastan vaatteissa vahvoja värejä, mustaa, naisellisuutta ja pieni seksikkyyskään ei ole pahitteeksi ;) Musta ja violetti ovat vaatteideni päävärit. Beigeä ja vaalenansinistä en käytä ikinä.
Lempivaatekauppani ovat Cybershop, Backstreet ja H&M. Underground-muodista pidän valtavasti ja erikoisilla vaatteilla on hyvä säväyttää muuten tavallista lookia.
En enää tyydypussihousuihin ja huppareihin, kuten vielä pari vuotta sitten, vaan kannan itseni tyylillä. Turha miettii että pitääkö joku turhamaisena..
Suunnittelijat ja merkit
Balmain, Dolce&Gabbana (en omista yhtäkään merkkivaatetta mutta tykkään erityisesti näiden mallistoista)
Tyylivinkkini
-Uskalla rohkeasti käyttää värejä. Varsinkin talvella, kun on muutenkin niin harmaata.
-Älä pelkää hattuja.
-Kaikki voi oppii kävelemään korkokengillä.
-Yhdistele tyylejä (emoa,punkkia,goottia,pissistä,rokkaria,tavista ja vaikka mitä) äläkä alistu yhteen muottiin.
Tyyli-ikonit & inspiraatio
Parhaat inspiraatiot lähtee ihan tavallisista ihmisistä keitä näkee netissä, niinkuin katumuotisivut.
Backstreetin ja Cybershopin vaatteet inspiroivat ja houkuttelevat.








Näytä kaikki käyttäjän ryhmät











