Tyyliagentti Fluxor
02.04.2008 / Fluxor
Olen tyyliagentti Fluxor eli oikealta nimeltäni Anna-Maria, 25-vuotias muodista ja menneiden vuosikymmenten vaateaarteista kiinnostunut tyttö Tampereen suunnalta. Olen ollut pienestä pitäen varsinainen muotihullu, myös vaatteiden tekeminen on aina kiinnostanut minua. Haaveammattini olisi ehdottomasti muodin parissa, esimerkiksi oman vaateputiikin muodossa.
Seuraan muotia päivittäin catwalkeilta, muotilehdistä, katumuotisivustoilta sekä muotiblogeista. Pidän tällä hetkellä myös itse Pikkumusta-nimistä muotiblogia, jonka aloitin marraskuussa 2007. Tämän lisäksi olen erittäin aktiivinen jäsen The Fashion Spot-muotifoorumissa.
Harrastuksiini kuuluu bloggailun ohella tietenkin shoppailu, ja lempi shoppailupaikkojani Suomessa ovat kirpputorien ja vintage-liikkeiden lisäksi mm. Helsinki10, Beamhill, Super Muka Va ja muut pienemmät erikoisliikkeet. Toisaalta massamuotitaloja kuten H&M tai Gina Tricotia ei Tampereen kokoisessa kaupungissa voi olla ohittamatta. Parhaat löydöt olen tehnyt kuitenkin aina ulkomailta ja second hand-liikkeistä. Lempisuunnittelijoihini kuuluvat mm. Hedi Slimane ja Karl Lagerfeld, mutta kannatan ahkerasti myös nuoria pohjoismaalaisia suunnittelijoita.
Kaikki aikani ei kulu vain muodin parissa, olen nimittäin ahkera maailmanmatkailija ja musiikin suurkuluttaja. Lempikaupunkejani ovat ehdottomasti Tukholma, Pariisi, Los Angeles ja Lontoo. Saan paljon inspiraatiota pukeutumiseeni näistä kaupungeista. Musiikillisesti pukeutumiseeni taas vaikuttavat bändit kuten Yeah Yeah Yeahs ja Siouxie and the Banshees. Omaa tyyliäni kuvaisin termeillä “rock ‘n roll chic” tai “indie“.
Tyyliagenttina pyrin keskittymään tuotteisiin, jotka ovat helposti saatavilla ja pukevat monenlaista vartaloa. Tartun rohkeasti uusiin trendeihin, joten toivottavasti pysytte perässä!

Rakkaudella,
Fluxor






































Kirjoita uusi kommentti